Viime aikoina on käyty paljon keskustelua Forssan kaupungin perusopetuksen kustannuksista ja niiden keskinäisistä vertailuista. Kaupungin asukkaisiin ja päättäjiin on yritetty juurruttaa ikävää, uudenlaista kulttuuria, jossa kaupunkimme sisälle on alettu rakentaa koulujemme välille kateutta, riitaa ja raja-aitoja. En ole ymmärtänyt riidankylväjien motiivia.

Laskelmissa olisi aina huomioitava netto- ja bruttokustannusten ero ja se, miten lainsäädäntö vaikuttaa kouluyksiköissä tarjottavien palveluiden sisältöön.

Esimerkiksi koulunkäynninohjaajien palveluita on lainsäädännön määräysten mukaan järjestettävä eri kouluissamme opiskeleville oppilaille. Luonnollisesti nämä lisäävät koulujen välisiin kustannusvertailuihin lisäkuluja, joten niitä ei voi suoraan vertailla keskenään. Peruskoulujamme on aina johdettava oppilaan etu edellä ja oppilaille on järjestettävä lainsäädännössä määrätyt koulupalvelut.

Kotikuntamme kustannusrakennetta tulisi vertailla saman kokoisiin kuntiin ja kaupunkeihin eikä niin, että me keskenämme nurkkakuntaisesti laskemme, mitkä forssalaisista peruskouluista saivat tänä vuonna eniten euroja budjettikäsittelyssä. Naapurikoulua korkeampi kustannusrakenne kertoo aina koulun haasteista, ei koulun tuhlailusta.

Katseet olisikin suunnattava Forssan kaupungin rajojen ulkopuolelle. Tällä hetkellä Forssan kaupunki käyttää perusopetukseen 765 €/asukas. Kanta-Hämeen keskiarvo on 916 €/asukas, koko maan keskiarvo on 953 €/asukas ja 10001 – 20000 asukkaan kokoisten kaupunkien keskiarvo on 1050 € /asukas. Naapurikunnissamme käytetään perusopetukseen ka. n. 1050 € /asukas (www.kuntaliitto.fi/kustannusrakenne).

Käytämme siis Forssassa perusopetukseen suunnatut euromme todella säästeliäästi ja kustannustehokkaasti, sekä reippaasti alle maan keskiarvon. Mielestäni edellä mainitut luvut kertovat myös sen, että säästölaskelmat eivät ole ajankohtaisia. Eiköhän se, että Forssan perusopetus on tunnusluvuiltaan näin edullisesti järjestetty riitä siihen toteamaan, ettemme voi säästää enää yhtään perusopetuksesta. Tästä syystä olisikin täydellistä hulluutta lakkauttaa Talsoilan koulu selittäen, että tarvitsemme lisäsäästöjä perusopetukseen. Kun Kuhala ja Tölö siirtyvät Akvarelliin, on tarvittavat koulujen yhdistämiset tehty. Jo vihdoin pitää kaikki panokset ladata forssalaisen perusopetuksen laadun kehittämiseen eikä koulujen kurjistamiseen.

Emmi Lintonen
Kaupunginhallituksen 1.vpj

Jaa teksti