Hyvinvointialueen valtuustolla ja sen lautakunnilla on reilut sata työntäyteistä päivää siihen, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.23. On monia asioita, jotka on ratkaistava päätöksenteossa ennen historiallista aloituspäivää. Tiedossa on jo nyt, että moni asia jää vielä suunnitelmien tasolle. Tärkeintä on, että kuntalaisen, asiakkaan palvelut jatkuvat saumattomasti.

Aika näyttää, kuinka sote-maakuntauudistus onnistuu tehtävässään. Hallinnon rakenteita muuttamalla ei varmaankaan päästä ihan kaikkiin hyviin tavoitteisiin, vaikka rakenteiden muuttaminen saattaakin edistää monien hyvien tavoitteiden saavuttamista. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajan poistuminen helpottaa toimivien hoitoketjujen järjestämistä. Myös sosiaali- ja terveyspalveluiden parempi integraatio edesauttaa palveluiden saatavuutta. Tästä hyötyvät asiakkaat, sote-palveluissa työskentelevät ja viime kädessä koko yhteiskunta. Uudistus voi onnistuessaan luoda win-win- tilanteen, jossa kaikki voittavat. 

Olen kuitenkin ollut huolissani siitä, että uudistus saattaa vaarantaa jo toimivia ja vakiintuneita yhteistyömalleja, sekä toimintatapoja. Mielestäni hyvien toimintamallien on jatkuttava myös sosiaali- ja terveyspalveluiden ja pelastustoimen järjestämisvastuun siirtymisen jälkeen.

Suuri yhteinen huoli on, miten saamme hyvinvointialueen palveluihimme tarpeellisen määrän henkilökuntaa? Huoleen on yritetty vastata niin valtakunnallisesti kuin hyvinvointialueilla, mutta vastaukset ovat jääneet kovin laihoiksi. Tilanne kuormittaa koko ajan jo olemassa olevaa henkilökuntaa, kun jotkut heistä joutuvat tekemään työpäivänsä aikana kahdenkin työntekijän työt. Tilanne on otettava vakavasti. On yhtä haastavaa löytää hoitohenkilökuntaa vanhustenpalveluihin, kuin sosiaalityöntekijöitä lastensuojeluun. Henkilöstöpulasta kärsivät kaikista eniten heikoimmassa asemassa olevat apua tarvitsevat.     

Suomea vaivaa myös pelastajapula. Kun hätä on suuri, on avun oltava lähellä. Jos pelastajia ei ole riittävästi, arjen turvallisuus vaarantuu. Pelastuslaitokset ja sopimuspalokunnat tekevät töitä vuoden jokaisena päivä pelastaen meitä myrskyistä, onnettomuuksista ja tulipaloista. Saamme pelastajilta myös ensihoitoa ja he suojelevat meitä ympäristövahingoilta.

Henkilöstöpulaa ei voi ratkaista ilman koulutusmäärien kasvattamista. Pelastajia tarvitaan tulevaisuudessa kaksinkertainen määrä. Lisää väkeä tarvitaan myös sopimuspalokuntiin, jotka huolehtivat pelastustehtävistä alueilla, jotka ovat harvemmin asutuilla alueilla. Hoitajapula on myös niin suuri, että erilaisia lainsäädännöllisiä muutoksia tarvitaan turvaamaan palveluja.  

Kun nyt luomme uutta, emme voi heti kärsiä hyvinvointialueellamme hyvinvointivelasta, kun henkilökuntaa ei ole hoitamaan eikä pelastamaan. Hyvinvointialueemme ei saa muuttua pahoinvointialueeksi ja siksi tarvitsemme valtiolta sosiaali- ja terveysministeriöstä, sekä sisäministeriöstä apua hyvinvointialueillemme henkilöstöpulan ratkaisemiseksi.

Kuuleeko eduskunta?

Emmi Lintonen
Aluevaltuutettu