Luin lapsuudessani paljon Muumi-kirjoja. Myöhemmin kirjoihin palatessani huomasin, kuinka Muumi-kirjat olivat suunnattu elämän viisauksineen myös meille aikuisille. Kahdessa lempimuumikirjassani käsitellään yksinäisyyttä ja sen kokemusta: Taikatalvi sekä Muumipappa ja meri. Muumipappa ja meri -kirjassa perheenjäsenten yhteys on tavalla tai toisella poikki ja he ovat eri tavalla yksinäisiä. Taikatalvi kirjasta löytyy hieno kohta: ”Aurinko palaa takaisin, Muumipeikko ajatteli kiihtyneenä. Pimeys ja yksinäisyys ovat lopussa. Sitten voi jälleen istua kuistilla ja saada selkänsä lämpöiseksi.” 

Molemmat kirjat olivat minusta lapsena hyvin jännittäviä, mutta myös vaikuttavia. Samanlaisia tuntemuksia kirjat herättävät minussa edelleen. Yksinäisyyttä käsitellään kirjoissa hienovaraisesti.  Jokainen meistä kokee joskus yksinäisyyttä ja se on meitä kaikkia koskeva asia. Hyvä yksinäisyys on itse valittua ja siihen liittyy usein hiljaisuus ja rauha. Hyvää, parantavaa yksinäisyyttä on joskus liian vähän elämässä, esimerkiksi pienten lasten vanhemmilla. Tällaiseen yksinäisyyteen kuuluvat yksityisyys ja itsemääräämisoikeus. 

Vaikka yksinäisyys tuntuu joskus hyvältä, on silti meidän kohtalomme olla yhteydessä muihin. Yksinäisyys on myös merkittävä eriarvoisuuden muoto. Yksinäisyys voi altistaa sairauksille, nostaa verenpainetta ja lisää jopa ennenaikaisen kuoleman riskiä. Ikääntyneiden yksinäisyys on yleistä. Se voi jopa johtaa kognition heikkenemiseen ja muistisairauteen. Vaikka yksinäisyys ei ole sairaus, siihen liittyvät muutokset elimistössä muistuttavat monia sairauksia tai niiden ennakko-oireita. Sairastuvuutta lisäävänä riskitekijänä se on vaikutustensa voimakkuudelta rinnastettavissa tupakointiin tai lihavuuteen. 

Jos haluamme kehittää yhteisöllisempää Forssaa, meidän on löydettävä keinoja ikääntyneiden yksinäisyyden torjuntaan. Ikääntyneiden osallisuuden lisäämiseksi tarvitaan kuntien ja seurakuntien tiiviimpää yhteistyötä monimuotoisemman harrastustoiminnan saralla mm. yhteisillä säännöllisillä luonto- ja perhekävelyillä, ystäväryhmillä, yhteislauluhetkillä ja taidepiireillä. Yhteisten hetkien luomiseen ei tarvita monimutkaisia suunnitelmia, vain hyviä kohtaamisia.  

Lasten ja nuorten yksinäisyyteen linkittyviä ongelmia ovat sosioemotionaalisten taitojen heikompi kehitys, itsetunnon lasku, heikentynyt motivaatio oppimiseen ja yhteiseen osallistumiseen, sekä erilaiset somaattiset oireet kuten päänsärky, selkäkipu, hermostuneisuus ja nukahtamisvaikeudet. Toistuvasti yksinäiset nuoret käyttävät näihin oireisiin muita ikäisiään enemmän kipu- ja nukahtamislääkkeitä. Yksinäisyys vaikuttaa hieman eri tavoin tyttöihin ja poikiin. Tytöillä yksinäisyys näkyy vahvemmin sisäänpäin kääntymisenä eli heikkona omanarvontunteena, ahdistuneisuutena ja masentuneisuutena. Poikien yksinäisyys purkautuu taas useammin ulospäin esimerkiksi aggressiivisuutena, rötöstelynä tai muihin kohdistuvana kiusaamisena. Joskus myös yllättävinä ja äärimmäisinä väkivallantekoina. 

OECD:n raportin mukaan koulujen rooli lasten ja nuorten yksinäisyyden ehkäisyssä ja vähentämisessä on keskeinen. Olennaista on lisäresurssien saaminen nimenomaan yksinäisyyden vähentämiseen liittyvään toimintaan. Koulu tavoittaa lähes poikkeuksetta kaikki lapset ja nuoret. Lisäksi kouluissa työskentelevät aikuiset ovat pitkän koulutuksen saaneita ammattilaisia ja tämä mahdollistaa lähtökohtaisesti tehokkaiden toimintamallien luomisen. Kouluilla ei kuitenkaan tällä hetkellä koeta olevan riittävästi resurssia tai osaamista yksinäisyyden vähentämiseen. Siksi koulujen henkilökuntaa tulisi lisäkouluttaa, jotta ennen kaikkea opettajat ja ohjaajat pystyvät paremmin tunnistamaan, ehkäisemään ja vähentämään lasten ja nuorten yksinäisyyttä.

Yksinäisyydellä on monet kasvot. Toivoisin, että voisimme rakentaa yhteisöllisempää Forssaa, jossa me arvostaisimme toisiamme eikä ketään jätettäisi yksin.  

”Mörkö oli iloinen nähdessään hänet. Mörkö ei välittänyt myrskylyhdystä. Mörkö oli iloinen siksi, että muumipeikko oli tullut tapaamaan häntä.” Muumipappa ja meri (1965)